Kun syö luomulähiruokaeväänsä lounaalla, tekee hyvin itselleen ja muille. Kun taas pesee sitä tupperia kolme minuuttia juoksevan kuuman veden alla, tulee käyttäneeksi aika paljon enemmän vettä kuin toiset tällä pallolla koko viikolla. Ensimmäisen lauseen tekojen hyvyys kärsii, menee nolliin tai jopa miinukselle.
Sekosin vessapaperista syksyllä. Taloudessa en vastaa arkiostoksista, vaikka maksankin ne lähes kokonaan. Pyllyni olen pyyhkinyt luksuspehmeydellä, silkkikuiduin pehmennetyllä ja lumivalkoisella, kullalla koristellulla rullatulla turhakkeella, joka luultavasti ei edes maadu. Kun huuhdeltavat hylsyt tulivat osaksi mainosbudjetteja ja yhteiskunnallista keskustelua ja näin sellaisen myös omassa vessassani, koin hetken, jollaisia tällainen elämäänsä kyllästynyt henkinen mummo kokee tänä älyttömyyksien aikana lähes joka kolmas minuutti. Huokaisin ja pyöritin päätäni ja ajattelin, että kyllä ennen oli paremmin.
Päätin ostaa Luonnonystävän keltaista, suloisenkarheaa, hieman sormille riskialtista paperia. Se on riittävän hyvää ja halpaa ruokaa putkistoille, sanovatpa perheenjäsenet mitä tahansa. Kapinahenkisiä ne kyllä ovat, kermaperseet: jos en itse ehdi markettiin, vessassa komeilee paketillinen lampaankuvia ja huuhdeltavia hylsyjä ja "vain yksi riittää" -lupauksia.
Taistelu turhakkeita ja järjetöntä tuhlausta vastaan jatkuu, terveisin nimimerkki "Lantraan fairya, pesen kaiken etikalla ja sammutan kahvinkeittimen kun kahvi on tippunut. Aamulenkillä kerään tölkkejä ja pulloja."
