Kasvata itse oma ruokasi!

Elämäni alkaa kuulostaa muodikkaalta, sillä vuokrasin kesäksi viljelypalstan.

Huomioita:

Palstat ovat naurettavan halpoja. Siemenet, siemenperunat ja istutussipulit eivät maksa juuri mitään. Ja parasta: ihmiset innostuvat, kun kerrot olevasi pienviljelijä. Keskustelunavaukseksi viljelypalsta on mainio: ne, jotka eivät asiasta tiedä mitään, kyselevät, ja ne, jotka tietävät, tarjoavat vinkkejä ja apua.

Ajatus omavaraisuudesta kiehtoo: uusia perunoita omasta pellosta. Olen maalta kotoisin, lapsuudestani muistan äidin ja molempien mummojen herne- ja salaattirivit. Multa kynsien alla ei pelota. Työporukassa on nyt innostuttu: sain houkuteltua kaksi muuta mukaan ja palstoja piti ottaa koko porukan yhteisiksi kaksi, joten loman aikana kasteluvuorot ovat sillä, joka töissäkin päivystää. Reissuja ei tarvitse perua porkkanoiden ylläpitämiseksi.

Kyllä siinä jotain hohtoa on, että ruoka kasvaa maassa ja on sieltä suoraan haettavissa ruokapöytään.

Suositun blogin salaisuus

En kirjoittaisi tätä, ellei blogini olisi niin epäsuosittu. Koska se on, voin kirjoittaa mitä haluan, eikä kukaan reagoi.

Luettu ja linkitetty blogi-kirjoitus tällä hetkellä menee jotenkin näin: "Katsokaa, mitä paskaa!" eli haukutaan kaikki sellaiset asiat, joita suurin osa ihmisistä joskus tai useinkin tekee. Sitten "Minä en! Olen parempi!" eli todistellaan, että minä en ainakaan osta pinkkejä legginsejä (joka kai ostaa, koska niitä on kaupat pullollaan), enkä siivoa enkä sisusta (no jaa, aikamoiset markkinat tässäkin) enkä ainakaan laita jotain avokado-pastaa.

Raatorehellisyys, mikä hyvä vastaveto kauniille sisustusblogeille ja kotikokkien täydellisille valokuville.

Henkisiä vammoja

Jos ihminen elää perheessä tai parisuhteessa, jossa käytetään henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai on jonkinlaista vallankäyttöä, esimerkiksi uhkailua, syyllistämistä tai pakottamista, hän vammautuu henkisesti ja älyllisesti. Voin vannoa, että älykkyystesti näyttää eri lukemia, jos henkilö asuu hullun kanssa ja jos ei asu hullun kanssa. Voin todistaa tämän omalta kohdaltani: vuosien pelkotila ja ajatusten pyöriminen yhdellä radalla on tehnyt minusta typerän kanan, joka ei varmaan koskaan kykene muistamaan ihmisten nimiä tai vuosilukuja. Toivottavasti toivun vielä joskus.

Pahiten tämä näkyy lapsissa ja nuorissa, joiden kehitys on vielä kesken ja vammat jäävät pysyviksi, mutta sitä vähättelemättä, minua enemmän kiinnostava aihe on kaikki se valtava murskausvoima, jolla alistetaan sekä miehiä että naisia parisuhteissa, näennäisesti aikuisina, mutta oikeasti vain helkkarin isoina vauvoina. Se taantuminen ja pakeneminen tehdään myös uhrin omasta toimesta työntämällä pää syvälle omaan perseeseen.

Onhan sillä aikuisten älykkyyteen ja henkisyyteen valtava vaikutus, jos joutuu elämään henkisesti raskasta elämää. Aivot sopeuttavat ihmisen vallitsevaan tilanteeseen: jos voit paremmin, kun et ajattele, niin silloin luultavasti pikkuhiljaa lakkaat ajattelemasta. Rankoistakin tilanteista tulee normaaleja omassa päässä ja ne selitetään parhain päin. Aivoissa alkaa hidas tunnekeskuksen mätäneminen, jatkuva hätätilanne pitää adrenaliinin koholla ja päivittäinen selviytyminen vie kaiken energian: miten kehittäisit itseäsi, jos sinulla olisi jatkuvasti ikään kuin puukko kurkulla? Filosofointi on silloin aika kaukana, kun sydän tykyttää ja veri kohisee, ja ei, eihän se tilanne sellainen välttämättä käytännössä ole edes viikottain, että henkeä uhattaisi, mutta vaikeissa tilanteissa nyt tuppaa jäämään pakenemis/puolustus/hälytysreaktiotilaan pysyvästi. Jos hetkeksi rentoutuu, alkoholisti/narsisti/mustasukkainen puoliso/muu huono vaihtoehto järjestää kyllä elämääsi seuraavan katastrofin.

SIKSI siitä tilanteesta ei tahdo päästä pois. SIKSI se on niin vaikeaa. "Jätä se sika" ei riitä, eikä mikään apu, matka tai aika paranna ihmistä läheisriippuvuudesta, ellei hän valaistu jollakin aivan uudella tasolla. Tunnen naisen, jota aviomies on puukottanut kahdesti ja vielä hän rakastaa ja toivoo parempaa. Todellinen optimisti, mutta minkäs teet.

Se oma heikkous: kukaan muuhan ei voi tilannettasi katkaista kuin sinä itse. Jonkinlaisen uhrin asemassa pääsee kuitenkin helpolla: minun ei tarvitse olla aktiivinen, minun ei tarvitse toimia tai ponnistella, minähän olen vain uhri, minun elämäni vain on tällaista. Marttyyrin osa ei ole helppo, mutta se on näennäisesti helpompi kuin irrottautujan osa, kunnes irrottaudut ja tajuat, että se onkin kaikkea mitä haluat. Sitten siitä osasta tulee koko elämä: vapaushumala, vapausadrenaliini, jokainen päivä on lahja ja jokainen päivä on juhla.

Jos et kykene vapautumaan, kehitä positiivinen korvike riippuvuudellesi: vertaistukiryhmä, liikunta, vapaaehtoistyö. Jos se tarpeeksi vie aikaasi ja voimiasi, et enää jaksa pitää yllä riippuvuutta esimerkiksi alkoholistipuolisoosi: olet silloin korvannut pahan asian sydämessäsi hyvällä asialla ja saatat sillä päästä eroon siitä pahasta kokonaan.

Vasta kun vallan alta pääsee, ymmärtää vallan alla olleensa. Ja jos ei ole koskaan ollut vallan alla, ei vapautta tiedä niin paljon rakastaa.

Älä tingi ruoasta -jaaritteluvaroitus-

Katsoin joskus aikoinaan kokkiohjelmia telkkarista ja aloin viikonloppuruoanlaitossa jäljittelemään ammattikokkien elkeitä. Tämä tapahtui ennen suurta kokkiohjelmien jytkyä, silloin kun niitä tuli vain muutamia viikossa, sitten kun niitä alkoi tulla ympäri vuorokauden ainakin kahdelta(kymmeneltä) kanavalta, menetin intoni katsoa toisten tekemisiä ja aloin vain väsäilemään itse. Edelleenkään en pärjäisi yhdessäkään kisassa, koska valmiiksi annetuista ainesosaluetteloista saisin vain päänsäryn ja oudoista aineista keittäisin ruokamyrkytyssoppaa, mutta väitän, että viikonloppuisin ainakin on syötävä hyvin. Mieluiten arkisinkin.

Syön myös valmisruokaa, ajoittain paljonkin. Se kuitenkin on ehkä vain keino tasata budjettia ja joskus en vain ehdi. Elämässäni on ollut taas raskaimpia päiviä (eih, koska nämä "vaiheet" loppuvat ja alkaa se tavallinen elämä, jota kuvittelen muiden viettävän), en työnnä nyt syytä muiden niskoille, koska itse olen elämäni polun valinnut (ja nyt valinnut uudelleen), mutta en muista, koska viimeksi uuni olisi ollut päällä. Tähän pätee sama kuin kierrätykseen: jos asut narsistihullun kanssa, teet ylitöitä koko ajan ja taistelet riittääkö palkkasi ikinä kaikkien laskujen maksuun, ei työpäivän jälkeen ekana mielessä ole lajittelu tai yrttien pilkkominen. Korjaan asian tänään ja teen Parasta Makaroonilaatikkoa. Ehkä parin viikon päästä jaksan ajatella kierrättämistäkin.

Ruoka-asioissa taidan opettaa enemmän kuin elää oikein, mutta olen parantanut tapojani todella paljon muutaman vuoden takaisesta sipsit-jäätelö-limsaruokavaliosta. Luin vastikään kirjan sokeririippuvuudesta ja päätin vähentää radikaalisti herkuttelua.. Ainakin kohdistaa sitä aitoihin asioihin lisäainepommien sijaan. Luin myös oppaan oikean ruoan syömisestä: sen seurauksena vietän eniten aikaa hevi-osastolla valmisruokahyllyn sijaan ja jätän kevyttuotteet ja vitaminoidut juomat kauppaan. Mikään, missä on kyljessä lupauksia, ei ole terveellistä. Jos isoisoisoäitisi ei tunnista sitä ruoaksi, se ei ole syötävää. En hurahtele karppaamisiin ja muihin, ymmärrän kyllä hyödyt, mutta laiskuuteni ja maalaisjärkeni haluaa jättää absoluuttisen kieltäytymisen ja laskemisen ja jyrkkyyden muille. En enää jaksa laihduttaakaan, olen huomannut, että jättämällä perunalastut ja namit kauppaan laihtuu jonkun aikaa ihan itsekseen tekemättä muita muutoksia, ja jos se painonlasku joskus pysähtyy, voi miettiä toimenpiteitä sen mukaan, miltä vyötärö näyttää.

Mistä nämä ajatukset kumpusivat tänään....? Ystävä kertoi kaupassa paheekseen jogurtit: hän on oikeassa, nehän ovat silkkaa pahuutta. Rasvaa 0% ja sokeria tai vielä pahempaa, makeutusainetta 100%. Täysin keinotekoinen tuote, josta on poistettu kaikki luonnolliset ominaisuudet, sen jälkeen sekoitettu ja vitaminoitu teollisesti. Anteeksi vaan, suomalainen meijeriteollisuus: rasva tekisi niistä parempia ja sokeria voisi vähentää reilusti.

Samat seikat pätevät margariiniin ja levitteisiin: ne ovat teollisia unelma-aineita: niistä voidaan ajan hengen mukaisesti poistaa ihan mikä tahansa ominaisuus, joka on lobattu pahaksi terveysministeriössä ja lisätä mitä tahansa epäloogista tai markkinoiden kannalta toimivaa.

Ja ne sydänystävälliset pekonit! Älkää naurattako! Pekoni on taivaallista ja maalaista sielun ruokaa, eikä siitä saa ruumiille terveellistä millään toimenpiteellä (ehkä heittämällä roskiin). Syöttäkää possuillekin oikeaa ruokaa hullutusten sijaan.

I didn't see it on TV

Televisio, tuo pyhä lehmä, jonka ympärille sommittelemme kodin huonekalut ja itsemme tuntikausiksi. Mitä tapahtuu, kun otetaan pois televisio? Olohuone näytti hassulta, jotain puuttui. Sitten keräsin lautapelit TV-tason päälle, vaihdoin sohvan paikkaa ja olin tyytyväinen.

Televisio on ollut toiseksi ainoa passivoiva tekijä elämässäni. Minä rauhoitun vain kahdesta asiasta, julmetusta hikoilusta joko urheilun tai seksin merkeissä ja television katselusta. Voitte arvata, mitä on tapahtunut, kun minulla ei ole ollut pariin viikkoon telkkaria tai jonkin verran pidempään aikaan parisuhdetta. Teen kaikki ystäväni hulluiksi soittamalla heille kerran viikossa (en sentään päivittäin, vuoro sentään kiertää) ja puhumalla tunnin tai pyytämällä ulos kahville tai lenkille tai käymään. Olen laihtunut monta kiloa (en ole ostanut yhtään pussia sipsejä ja jäätelömäärät ovat ainakin puolittuneet ja lenkit kaksinkertaistuneet). Keittiö kiiltää puhtautta, kylppärin lattia on ihan erivärinen kuin ennen. Pyykkejä ei roiku ympäriinsä.

Parasta on se, kun istun sohvalle ja katson kohtaa, jossa telkkari oli. Siinä on nyt aarrekartta, kokoa ehkä A1. Eikä siinä aarrekartassa ole kohtaa "enemmän TV:n katselua". Kun katson aarrekarttaani, voin ihan hyvin ottaa sieltä kohdan, joka miellyttää: "ota päiväunet", "vietä yhteistä aikaa perheen kanssa" tai "tunne liikunnan iloa" ja tehdä niin.

Olen vielä sellaisessa televisiottomuusnousuhumalassa. Tarvitsen rauhoittavia lääkkeitä. Antakaa jotain länsimaista passivoivaa.

Hyvää palvelua, päivää!

Asiakaspalvelija kyllä hyppää, kun pyydät nätisti hyppäämään. Sen sijaan nämä jutut ei toimi:

 1. Et esittele itseäsi etkä kerro mitään tietoja, joilla voisin etsiä tietoa sinusta tai asioistasi. Asioita nopeuttaa se, että ystävällisesti annat vaikkapa asiakasnumerosi tai kysyt, millä tunnisteella löydän tietosi. Tervehtiminen voi olla avain hyviin alennuksiin!

 2. Ei kuitenkaan kannata huutaa asiakasnumeroa täysillä ensimmäisenä ja sitten alkaa konekiväärinä papattaa asioitasi. Tämä on tietty parempi vaihtoehto kuin 1., koska samalla kun löysäät venttiiliä ja päästät höyryt ulos, minä voin etsiä tietosi, sen mikä on pielessä ja korjata sen. Kun olet lopettanut paasaamisen, ratkaisu on jo löytynyt ja voin kertoa sen sinulle.

 3. Olet julkisuuden henkilö ja pyrit ensisijaisesti sillä sinänsä merkityksettömällä seikalla saamaan minut kuuntelemaan. Joo, sori, sillä ei ole minulle merkitystä, koska en ikinä saa kertoa kenellekään, että olen puhunut kanssasi. Se menee siis vähän hukkaan. Toinen seikka on, että olen kapeasti oman alani asiantuntija: en ole välttämättä kuullutkaan sinusta. Kohtelen sinua kuitenkin yhtä ystävällisesti kuin ketä tahansa muutakin ja huomioni on jakamattomasti sinun sen ajan, kun olemme puhelimessa.

 4. Olet rikas ja kerrot sen minulle. Ks. edellinen. Sitä paitsi, jos itse soitat asiakaspalveluun, et luultavasti ole ihan niin rikas kuin kuvittelet olevasi.

 5. Kiroilu, huutaminen, solvaaminen, meuhkaaminen. Jos et usko varoitusta, minulla on esimiehen lupa sulkea linja tällaisissa tilanteissa ja sinä saat rauhoittua uuden jonotusajan.

 6. Jos asia ei ole minun vallassani, minua on turha hiillostaa, en voi vaikuttaa esimerkiksi arvonlisäveron korotuksiin tai siihen, että maksamattomat laskut nyt vain tuppaavat menemään tietyn ajan kuluessa perintään (myös kilpailevissa firmoissa käy näin, vaikka se varmaan tulee sinulle yllätyksenä).

 Muissa tapauksissa voin tehdä taikoja ja parantaa päiväsi. Oikeastaan myös yllä kuvatuissa tilanteissa teen taikoja, mutta ne eivät ole yhtä nopeita, tehokkaita ja edullisia, jos et osaa käyttäytyä.

 Plaah, huijasin, ne ovat oikeastaan samoja taikoja, mutta olet onnistunut pilaamaan jonkun päivän ja lupaan, mitään extraa et saa.

Lääkkeen salattu voima

Minulla on lääkeidea, jolla parannetaan kaikki suomalaiset työikäiset masennuksesta, työuupumuksesta ja ylipainosta sekä vieroitetaan tupakasta!
Otetaan kalkkitabletteja ja laitetaan ne purkkiin, jossa lukee jokin hieno nimi ja lääkkeen kuvaukseksi mielialalääke. Sivuvaikutuksiin laitetaan ruokahaluttomuus, painon aleneminen ja tupakointihaluttomuus. Muita toivottuja vaikutuksia voidaan lisätä tarvittaessa. Lääkereseptiä kirjoittaessaan lääkärin tulee kertoa, miten tämä lääke on todella nopeavaikutteinen ja suorastaan ihmeitä tekevä.

Itse olen viime aikoina pohtinut, olenko osa jotakin täysin virheellisesti osaltani tulkittua lääketutkimusta. Olenhan käyttänyt useita mielialalääkkeitä noin 15-vuotiaasta lähtien muutaman vuoden jaksoissa. Jokaisen "hoito"jakson ja lääkkeen ohjatun käytön jälkeen olen "parantunut". Joksikin aikaa. Osittain tätä rumbaa selittää virheellinen diagnoosi kolmella ensimmäisellä hoitokerralla, mutta kuitenkin, minut on tulkittu tarpeeksi lääkittynä työkykyiseksi tai en ole enää ollut yhteydessä psykiatrian poliin (josta ei perään soitella). Lääkkeiden käytön olen lopettanut itsenäisesti täysin vastoin ohjeita joka ikinen kerta, myös viimeisimmän, terapiaa kolme vuotta sisältäneen hoitojakson jälkeen. Jos en olisi syönyt lääkkeitä, olisin luultavasti voinut lähes samalla tavalla. Perustan ajatukseni siihen, että nyt, kun oikeasti olen rauhoittavien (kotikäyttöön) ja piristävien (työkäyttöön) tarpeessa, niitä en ole hakenut eikä niitä olisi varaa ostaa ja minä olen JUST FINE. Tällä kertaa minulla on jo oikeaksi todettu kokemus siitä, että lääkkeistä tulee vain ongelmia: vedän ylikierroksille tai zombieksi.

Jätitkö vai tulitko jätetyksi?

11 tapaa jättää nainen, mainostaa uuden ohjelman pehmeä tunnari. Itse olen juuri jättänyt miehen, mutta käytännössä näytän hämäävästi sellaiselta, joka jätettiin, jäädessäni yhteiseen kotiin. Kukapa sitä omasta kodistaan (juuri ostetusta) lähtisi, eikö ole käytännöllisempää heittää se hankalampi tyyppi pihalle, varsinkin kun se ei ole osallistunut tämän kodin hankintaan taloudellisesti? Sitten se hakee tavaransa ja näyttää uhmakkaalta, sanoo, että yritähän nyt sitten pärjätä. Pärjätä?! Minä? Katto pään päällä, kiva työ, hyvä palkka. Paljon omia hyviä ystäviä ja iloinen mieli. Ja se tosiseikka, että MINÄ tein päätöksen, että nyt sinä mokasit viimeisen kerran, älä tule enää kotiin, muuta pois. Mitä sillä on väliä, jättikö vai tuliko jätetyksi? Älä provosoidu, nainen. Selittely vain pahentaa tilannetta.

Kaksinaamaekoilua

Kun syö luomulähiruokaeväänsä lounaalla, tekee hyvin itselleen ja muille. Kun taas pesee sitä tupperia kolme minuuttia juoksevan kuuman veden alla, tulee käyttäneeksi aika paljon enemmän vettä kuin toiset tällä pallolla koko viikolla. Ensimmäisen lauseen tekojen hyvyys kärsii, menee nolliin tai jopa miinukselle.

Sekosin vessapaperista syksyllä. Taloudessa en vastaa arkiostoksista, vaikka maksankin ne lähes kokonaan. Pyllyni olen pyyhkinyt luksuspehmeydellä, silkkikuiduin pehmennetyllä ja lumivalkoisella, kullalla koristellulla rullatulla turhakkeella, joka luultavasti ei edes maadu. Kun huuhdeltavat hylsyt tulivat osaksi mainosbudjetteja ja yhteiskunnallista keskustelua ja näin sellaisen myös omassa vessassani, koin hetken, jollaisia tällainen elämäänsä kyllästynyt henkinen mummo kokee tänä älyttömyyksien aikana lähes joka kolmas minuutti. Huokaisin ja pyöritin päätäni ja ajattelin, että kyllä ennen oli paremmin.

Päätin ostaa Luonnonystävän keltaista, suloisenkarheaa, hieman sormille riskialtista paperia. Se on riittävän hyvää ja halpaa ruokaa putkistoille, sanovatpa perheenjäsenet mitä tahansa. Kapinahenkisiä ne kyllä ovat, kermaperseet: jos en itse ehdi markettiin, vessassa komeilee paketillinen lampaankuvia ja huuhdeltavia hylsyjä ja "vain yksi riittää" -lupauksia.

Taistelu turhakkeita ja järjetöntä tuhlausta vastaan jatkuu, terveisin nimimerkki "Lantraan fairya, pesen kaiken etikalla ja sammutan kahvinkeittimen kun kahvi on tippunut. Aamulenkillä kerään tölkkejä ja pulloja."

Kesäkirjeenvaihtaja

Laitimmainen on valittu erään maakuntalehden kesäkirjeenvaihtajaksi. Kirjallista kunnianhimoa nostatellessa siis heinäkuuta kohti!

Muutenhän tässä tuntuu siltä, että elämää ohjaa joku muu kuin Laitimmainen itse, onneksi on kuitenkin kesä ja kärpäset, joten tilaa on ulkonakin olla ja elää. Rahanpuute estää matkailun, mutta kaupungin laitojen käveleminen ei onneksi mitään maksa.

Kolme sivua joka aamu

Kuten päihderiippuvaisen, ei myöskään läheisriippuvaisen ongelmaa myönnä eikä ratkaise kukaan muu kuin riippuvainen itse. On siis aloitettava jostakin.

Aamusivut, aloitan niistä. Olen kolmena aamuna kirjoittanut ulos itsestäni sitä ärtymystä ja kiukkua, jota tunnen ja jota en voi ulos itsestäni antaa ulos edes keskusteluissa ystävien kanssa, koska en vaan enää voi. Se on lukittu minuun sisälle ja sen uloskeplottelu vaatii juonittelua.

Tulin, näin, voitin.

Sain todistukseni, olen valmis. Pakotin perheen ulos syömään sen kunniaksi.

Nyt voin huokaista ja alkaa tekemään lisäsuunnitelmia, koska tämähän osoittaa, että minusta on vaikka mihin!

Kuinka mitään ei koskaan tule valmiiksi

Tunnin päästä on valmistujaisjuhlani. Se on ensimmäiseni koskaan. Minua pelottaa. Entä jos siellä ei olekaan mitään todistusta? Muiden nimet sanotaan ja minun ei? Meidän koulussa opiskelevat tietävät, että siellä sattuu ja tapahtuu ja kun oma valmistumiseni on ollut jo kahdesti tänä keväänä katkolla, kuitenkin viimeksi keskiviikkona jäin siihen luuloon, että kaikki on tehty ja todistus tulee tänään.

Käytännön huolen lisäksi minä hermoilen, koska en usko valmistuvani. Olen kolmenkymmenen ja olen jättänyt kouluja kesken enemmän kuin keskivertoihminen on aloittanutkaan. Olen sarjakeskeyttäjä. Olen onnistunut välttämään kaikenlaista valmistumista tähän asti, kaksivuotisen merkantin tutkinnon paperitkin lähetettiin jälkikäteen kotiin, silloin en juhlinut, koska tavoite oli kolmivuotisessa tutkinnossa seuraavana keväänä, jota ennen, yllätys, keskeytin. Yrittäjäkurssin jaksoin istua, vaikka sielläkin alkoi olla ilmassa turnausväsymystä kolmen kuukauden kurssin loppupuolella. Se ei tosin olekaan mikään ammattitutkintopaperi.

Työpaikoistani olen ottanut lopputilin työsuhteen näyttäessä "valmiilta" ja "varmalta" tai kieltäytynyt määräaikaisuuden uusimisesta. Olen vältellyt jopa viimeisiä työpäiviä, paniikkioireet ovat aiheuttaneet sairastumista (migreenin voi saada myös jännittämisestä) tai olen järjestellyt ylityövapaita viimeisiksi päiviksi.

Hyvänä harrastuksena pitämäni opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa tai avoimessa yliopistossa tai kansalaisopiston kursseilla on säännöllisin keskeyttämäni asia. Muistaakseni venäjän kielen intensiivikurssin kävin loppuun saakka, mutta muuten olen jättänyt jopa menemättä ensimmäiselle kerralle.

Minä torpedoin itseäni jatkuvasti. En uskalla saattaa asioita loppuun. Mitä minä sitten tekisin, kun olisi paperi kädessä? Seuraako siitä todella tyhjyyden tunne, kaikki on lopussa ja edessä ei ole mitään? Saako siitä nauttia, että tekee jotain valmiiksi? Saako sillä kehua? Vai pitääkö vähätellä?

Tällä hetkellä näyttää vakavalta vähättelyltä. En ole kutsunut koulun juhlaan muita kuin poikani. En ole suunnitellut minkäänlaisia juhlia sukulaisille eikä enää tähän hätään ehtisikään. Miksi suunnittelisin, kun en itsekään uskalla uskoa siihen, että saan tänään todistuksen.

Valikoivaa syrjintää

En tiedä itkisikö vai nauraisiko, kun sama ihminen, joka vihaa tummaihoista R-kioskiyrittäjää, kuolaa naapurissa päivät pitkät pikkubikineissä aurinkoa ottavan venäläisen yh-äidin perään.

Rasistin ei tarvitse olla tasapuolinen tai looginen: jostain syystä ihanien thai-, venäläis- tai mistä vaan tulevien maahanmuuttajanaisten tulo Suomeen on mahtavaa, vaikka heillä ei olisikaan muuta työtä kuin ilahduttaa kauneudellaan suomalaisia (maksusta tai ilman). Sen sijaan bussikuskit hakataan, pizzerianpitäjiä päin syljetään ja siivoojia kiusataan kaatamalla roskiksia, jos ihonväri on väärä. Nämä palveluammatteihin hakeutuvat, usein miehet, elättävät työllään itsensä ja perheensä ja heidän voi kokea elävän "maassa maan tavalla", kuten nyt joka puolelta huudetaan. Silti he saavat joka päivä paskaa niskaansa.

Vähän yhtä viehättävää kuin miesporukan jutut siitä, miten homot ovat ällöttäviä, mutta lesboja voi katsella tuntikausia.

Valmennus! Menkää valmennukseen!

Olen löytänyt uuden huumeen, no jaa, ainakin tehokkaan korvikkeen valmiiksi hyvälle itsetunnolle.

Käyn valmennuksessa. Ei, en enää käy terapiassa, kävin kolme vuotta ja kaiketi nyt on myllätty riittävästi meikäläisen peikkoja, kaipa niitä voi sitten myllätä huonoina hetkinä itseksensä jos vielä tarvis on.

Valmennus sen sijaan katsoo tulevaisuuteen ja menneistä mukana kulkevat vain opitut asiat. Käyn muutaman kerran henkilökohtaisessa valmennuksessa yrittäjäkurssin tiimoilta, sieltä yhden kouluttajan kanssa on mahdollisuus opetella joitakin tunteja itsensäkehittämistä ihan ilmaiseksi. Kun vaihtoehto oli opetella taloushallintoasioita, tuhahdin ja ajattelin: kuka sitä rahaa tarvitsee, tärkeämpää on hyvä mieli! Ja tänä keväänä on ajoittain ollut paha ja välillä pahempikin mieli, joten tsemppaamista tarvitaan.

Toinen neuvoni on siis: menkää yrittäjyyskurssille, koska sieltä saa kaikenlaista apua ja tukea ja näköjään myös henkilökohtaista valmennusta, joka tekee hyvästä päivästäsi ihanan.

Tee itse ne läksyt jos ei lapsesi tee!

Erityislapsen kanssa eläminen on aika erityistä myös vanhemmalle. Esimerkiksi keskustelu läksyjen tekemisestä tavallisten lasten vanhempien, pienten lasten vanhempien tai lapsettomien kanssa, se muistuttaa kovasti pään hakkaamista seinään ja huutamista kuuroille. Se sattuu ja siitä tulee hölmö olo. Se on myös täysin turhaa.

Uutena ongelmana kohtasin tänä keväänä sen, ettei kouluasioista voi puhua myöskään etävanhemman kanssa. Sekin on kuin juoksuhiekassa ponnistelisi. Etävanhempi ei tietenkään kamppaile samojen ongelmien kanssa kuin lähivanhempi, etävanhemman tehtävistä vaikeimpia lienee jättää pysyvä muistijälki itsestään lapsen mieleen, yrittää tutustua lapseen kymmenesosassa sitä aikaa, jonka lähivanhempi saa itselleen samaan tehtävään eikä viikonloppuisin ole läksyjä, joten hänelle on se ja sama, miten paljon lapsen kanssa asuva vanhempi joutuu tekemään työtä sen eteen, että lapsen oppivelvollisuus täyttyisi. Etävanhempi ei välttämättä huomaa niitä erityispiirteitä, jotka vaikeuttavat lapsen koulunkäyntiä, koska hän katsoo ne vain hurmaaviksi omiksi piirteikseen. Poika on vaan tullut isäänsä. Lähivanhemman tietoa lapsen rajoituksista ja erityispiirteistä vähätellään koko ajan: tuo on vaan tuollaista kukkahattupuhetta. Toiminnanohjauskortit ne vasta paskaa ovatkin! Oikeastaan koko kouluhomma on ihan pakkopullaa, tämän asenteen siirtymiseksi lapseen tehdään kaikki mahdollinen. Lähivanhemman on turha myöskään kertoa rutiineista ja niiden merkityksistä erityislapsen elämässä: kun ollaan etävanhemman luona, mennään nukkumaan milloin huvittaa jos ollenkaan eikä tarvitse syödä ruokaa tai pestä hampaita, jos ei lapsi itse muista. Kotiin palaa sunnuntaisin hyvin väsynyt lapsi, joka kiukuttelee kotona sääntöjen ollessa tavalliset, ei puhuta edes mistään natsikomennosta.

Opettajalle ehdotin viime palaverissa, että jospa minä sitten itse teen tästä lähtien lapseni läksyt niin pääsemme kaikki helpommalla. Hän ymmärsi sen huumoriksi. Kaikista muista en olisi ihan varma.

Kelpaanko minä

Kirjoitin tietokoneen työpöydälle muistilapun:

Haluan valmistua.

Haluan voida hyvin.

Haluan laihtua.

Se toimi hirveän hyvin viikon ajan, tein näitä kaikkia asioita eteenpäin.

Sitten äiti tuli käymään. Jo ovelta se huusi nauraen, että mikäs nörtti se noin paljon näyttöjä tarvitsee (näitä on kaksi). Nolona suljin ensimmäisenä muistilaput ja sitten myös kaikki muut avoinna olevat työasiat, ettei niillekin naurettaisi. Äiti nauroi myös korkkareille, jotka ovat huiman korkeat, kukonaskelkuvioiset ja ihanat, joten niiden ihanuuden takaisin houkuttelemiseen voi nyt mennä vuosi tai kaksi. Nekin lensivät kaappiin eivätkä komeile turhan päiten työhuoneen lipaston päällä. Kun olin juuri saanut sähköpostia, jonka mukaan en valmistukaan koskaan (käytännössä, teoriassa mahdollisuus on vielä olemassa), olin pahalla tuulella ja kun kerroin miksi, vastaus oli, että yritähän nyt jostain koulusta valmistua. Tomaatintaimistani selittelin jo ennen kommentteja, että ne eivät ole satotarkoituksessa istutettuja vaan ihan vaan huvikseen, eihän noin pienistä taimista mitään tule.

Tarvitseeko tähän nyt enää mitään sanoa.

Äkkilähtö tuli yllättäen

"Tilaamanne passi on saapunut. Noutopaikka on Tämän Kylän poliisiasema."

Ja ajatukset lähtivät välittömästi Suomen rajojen ulkopuolelle.

Missä sää oot, mä en oo siellä

Minusta oli hyvä näpäytys, kun Tare sanoi kiekkopojille, että olette nyt aika monien päiväkotilaisten esikuvia, muistakaa se. Pojat vastasi jotain, että öööörps ja halasi Tarjaa pitkään. Tuskin huomasivat, että pressa vittuili. Harvalle sellaista kunniaa varmaan suotu vajaa vuorokausi maailmanmestaruuden voittamisen jälkeen.

Ilmaveivaajien käytös oli mielestäni luokatonta, mutta minähän olenkin vain kukkahattutäti, niuhottaja, tiukkapipo, kalkkis, asioihinpuuttuja ja arvostelija. Ja ties mitä muita synonyymeja henkilölle, joka ei sulata suomalaista alkoholinpalvontaa. Kaiken saa anteeksi, kun on vaan ollut kännissä. Aina voi sanoa, ettei muista. Aina voi käyttäytyä, kuin ei muistaisikaan. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Viis lapsista ja työssäjaksamisesta, mitä siitä jos ulkona paistaa aurinko, sohvan pohjalla on kiva maata koko päivä. Viinasta voi laulaa lauluja ja sillä voi hukuttaa kaikki ongelmansa.

Mitä enemmän on joutunut katsomaan humalaisia ihmisiä, sen vähemmän on jaksanut itse juoda, mikä on johtanut kohdallani lähes absolutismiin. Ihanneannos alkoholia oli ennen minun kohdallani kolme annosta, mutta se on pikkuhiljaa tippunut kahteen tai yhteen. Nyt ei huvita enää yksikään, elämäni on siis pilalla, kun en voi osallistua enää mihinkään suomalaisiin kemuihin. Ennen pystyin ostamaan kuusi tölkkiä, laitoin ne jääkaappiin ja join illan aikana hitaasti kolme, jolloin kaikki luulivat minun juoneen "tarpeeksi", koska loput kolme tölkkiä mahtuivat laukkuun piiloon. Olin siis sala-absolutisti, peittelin pakonomaisesti juomattomuuttani.

Jos minulla ei olisi pelkoa oman alkoholismin popsahtamisesta pintaan, olisin varmaankin liittynyt muiden seuraan ja alkanut itsekin juopotella aina, kun vapaat sen sallivat, minun kohdallani siis aika paljon. Tällä viikollakin olisin voinut olla kuusi päivää kännissä. Sehän olisi ollut lystiä. Ensi viikolla en olisikaan ehkä kyennyt sängystä ylös, muutta mitä siitä, harjoitus tekee mestarin.

Olet missä syöt

Minulla on amerikkalaishenkinen teoria liike-elämän ja lounaselämän yhteydestä. Sen teorian nimi on "Olet missä syöt".

Jos haluat luoda kontakteja ja päästä "piireihin", valitse porukkasi ja sen jälkeen ala lounastaa siellä, missä hekin lounastavat. Jos olet rohkea, voit mennä muiden pöytään istumaan, mutta pelkkä läsnäolosi alkaa jossakin vaiheessa tuottaa kontakteja. Toivottavasti rahasi eivät lopu sitä ennen!

Miksi tämä toimii?

1. Mutkan kautta: Jos joku "tärkeä" tai "hyvä" liike-elämän kontakti on nähnyt nassusi jossakin aiemmin, se mataloittaa huomattavasti hänen kynnystään asioida kanssasi. Jos hän näkee sinut melkein päivittäin tai vaikka viikottain, hän tunnistaa melko varmasti naamasi, jos se on esimerkiksi työhakemuksessa tai yrityksesi nettisivuilla.
2. Suoraan: Joku voi istua pöytääsi, koska näytät tutulta ja näin ollen vaarattomalta. Viriävä keskustelu voi olla mitä tahansa, mutta sen kuluessa voi joko tuoda esille tai olla tuomatta itseään ja osaamistaan. Vaikka et sanoisi halaistua sanaa osaamisestasi, kohta 1. jää edelleen voimaan.
3. Vaikkei tämä toimisikaan, tutustut eri lounaspaikkoihin ja löydät sen, joka itsellesi sopii parhaiten.

Suositellaan myös sinkuille: mene paikkoihin, joissa liikkuu ihmisiä, joiden kanssa haluaisit seurustella. Se tuottaa tulosta ennemmin tai myöhemmin.