Tunnin päästä on valmistujaisjuhlani. Se on ensimmäiseni koskaan. Minua pelottaa. Entä jos siellä ei olekaan mitään todistusta? Muiden nimet sanotaan ja minun ei? Meidän koulussa opiskelevat tietävät, että siellä sattuu ja tapahtuu ja kun oma valmistumiseni on ollut jo kahdesti tänä keväänä katkolla, kuitenkin viimeksi keskiviikkona jäin siihen luuloon, että kaikki on tehty ja todistus tulee tänään.
Käytännön huolen lisäksi minä hermoilen, koska en usko valmistuvani. Olen kolmenkymmenen ja olen jättänyt kouluja kesken enemmän kuin keskivertoihminen on aloittanutkaan. Olen sarjakeskeyttäjä. Olen onnistunut välttämään kaikenlaista valmistumista tähän asti, kaksivuotisen merkantin tutkinnon paperitkin lähetettiin jälkikäteen kotiin, silloin en juhlinut, koska tavoite oli kolmivuotisessa tutkinnossa seuraavana keväänä, jota ennen, yllätys, keskeytin. Yrittäjäkurssin jaksoin istua, vaikka sielläkin alkoi olla ilmassa turnausväsymystä kolmen kuukauden kurssin loppupuolella. Se ei tosin olekaan mikään ammattitutkintopaperi.
Työpaikoistani olen ottanut lopputilin työsuhteen näyttäessä "valmiilta" ja "varmalta" tai kieltäytynyt määräaikaisuuden uusimisesta. Olen vältellyt jopa viimeisiä työpäiviä, paniikkioireet ovat aiheuttaneet sairastumista (migreenin voi saada myös jännittämisestä) tai olen järjestellyt ylityövapaita viimeisiksi päiviksi.
Hyvänä harrastuksena pitämäni opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa tai avoimessa yliopistossa tai kansalaisopiston kursseilla on säännöllisin keskeyttämäni asia. Muistaakseni venäjän kielen intensiivikurssin kävin loppuun saakka, mutta muuten olen jättänyt jopa menemättä ensimmäiselle kerralle.
Minä torpedoin itseäni jatkuvasti. En uskalla saattaa asioita loppuun. Mitä minä sitten tekisin, kun olisi paperi kädessä? Seuraako siitä todella tyhjyyden tunne, kaikki on lopussa ja edessä ei ole mitään? Saako siitä nauttia, että tekee jotain valmiiksi? Saako sillä kehua? Vai pitääkö vähätellä?
Tällä hetkellä näyttää vakavalta vähättelyltä. En ole kutsunut koulun juhlaan muita kuin poikani. En ole suunnitellut minkäänlaisia juhlia sukulaisille eikä enää tähän hätään ehtisikään. Miksi suunnittelisin, kun en itsekään uskalla uskoa siihen, että saan tänään todistuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti