Minusta oli hyvä näpäytys, kun Tare sanoi kiekkopojille, että olette nyt aika monien päiväkotilaisten esikuvia, muistakaa se. Pojat vastasi jotain, että öööörps ja halasi Tarjaa pitkään. Tuskin huomasivat, että pressa vittuili. Harvalle sellaista kunniaa varmaan suotu vajaa vuorokausi maailmanmestaruuden voittamisen jälkeen.
Ilmaveivaajien käytös oli mielestäni luokatonta, mutta minähän olenkin vain kukkahattutäti, niuhottaja, tiukkapipo, kalkkis, asioihinpuuttuja ja arvostelija. Ja ties mitä muita synonyymeja henkilölle, joka ei sulata suomalaista alkoholinpalvontaa. Kaiken saa anteeksi, kun on vaan ollut kännissä. Aina voi sanoa, ettei muista. Aina voi käyttäytyä, kuin ei muistaisikaan. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Viis lapsista ja työssäjaksamisesta, mitä siitä jos ulkona paistaa aurinko, sohvan pohjalla on kiva maata koko päivä. Viinasta voi laulaa lauluja ja sillä voi hukuttaa kaikki ongelmansa.
Mitä enemmän on joutunut katsomaan humalaisia ihmisiä, sen vähemmän on jaksanut itse juoda, mikä on johtanut kohdallani lähes absolutismiin. Ihanneannos alkoholia oli ennen minun kohdallani kolme annosta, mutta se on pikkuhiljaa tippunut kahteen tai yhteen. Nyt ei huvita enää yksikään, elämäni on siis pilalla, kun en voi osallistua enää mihinkään suomalaisiin kemuihin. Ennen pystyin ostamaan kuusi tölkkiä, laitoin ne jääkaappiin ja join illan aikana hitaasti kolme, jolloin kaikki luulivat minun juoneen "tarpeeksi", koska loput kolme tölkkiä mahtuivat laukkuun piiloon. Olin siis sala-absolutisti, peittelin pakonomaisesti juomattomuuttani.
Jos minulla ei olisi pelkoa oman alkoholismin popsahtamisesta pintaan, olisin varmaankin liittynyt muiden seuraan ja alkanut itsekin juopotella aina, kun vapaat sen sallivat, minun kohdallani siis aika paljon. Tällä viikollakin olisin voinut olla kuusi päivää kännissä. Sehän olisi ollut lystiä. Ensi viikolla en olisikaan ehkä kyennyt sängystä ylös, muutta mitä siitä, harjoitus tekee mestarin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti